Kuvaajan ammatti mielletään nykypäivänä melko helposti tekniseksi suorittamiseksi, jossa raaka rauta, asetukset ja tunnit määrittää lopputuloksen sekä -laskun. Sen kuin painat vaan nappia, sinullahan on hyvä kamera? Sen suuremmin tuohon lauseeseen puuttumatta (täyttä bullshittiä), olen vuosien myötä huomannut, että kuvaajan työ on yllättäen opettanut asioita jotka pätee myös vapaa-ajalla kun kamera on kilometrien päässä. Arkielämästä löytyy kiihtyvään tahtiin enemmän hetkiä, joita arvostaa ja nähdä kauniina myös ilman kameraa.
Kahden insinöörin lapsena sallittakoon väliin ripaus rutikuivaa teoriaa. Varsinkin studiovalaisussa pätee perussääntö x=1/y^2, joka tarkoittaa että valon voima on käänteisesti verrannollinen sen etäisyyden neliöön. Yksinkertaistettuna, tehon tuplaus ei aina tarkoita vaikutuksen tuplaamista. Tämäkin muistutus pätee yllättävän usein arkielämässä. Niin studiossa kuin arjessa valon määrä on aina myös suhteellista; ilman valoa ei ole varjoa, eikä ilman pimeyttä näe tähtiä. Harva ajattelee keskellä kirkasta päivää, kuinka yllämme on edelleen se sama tähtitaivas, mitä ihailtiin viikonloppuna mökkipaljusta.
Vaikka kuvan ja kameran merkitys on parhaimmillaan kiistaton, se ei aina ole kuitenkaan ehdoton saati edes tarpeellinen. Vai oletko usein ihaillut puhelimesi kuvakirjastosta ilotulituksia jotka halusit ottaa kun vuosi vaihtui? Mikäli hyvä musakeikka tai esikoisen ensiaskeleet tulee elettyä kameran läpi, jää se tärkein muistijälki harmittavan ohueksi.
Maailma kehittyy ja vain muutos on pysyvää – samat lainalaisuudet pätevät myös kuvaajan arkeen. Miestä, rautaa ja softaa pitää päivittää, jotta pysyy ajan hermolla. Kolikon toisena puolena tulee nykypäivänä lisääntynyt vastuullisuus, jonka raadollisuus on kulminoitunut aina entisen pääministerimme baarikuviin asti. Sanotaan että kynä on miekkaa mahtavampi. Toisaalta taas – kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Loput voit lukea rivien välistä.
Portfoliota päivittäessäni huomaan myös hämmästeleväni, mihin kaikkeen olen saanut tutustua kuvausprojektien myötä. Kamera, tuo kylmä ja mekaaninen kädenjatke on yllättävän monipuolinen pääsykortti paikkoihin ja tapahtumiin, joihin ei muuten olisi asiaa. Nykyisestä ystäväpiiristäni löytyy useampi henkilö, joihin olen tutustunut ensimmäistä kertaa kuvauspalaverissa – ja aikoinaan olin kuvaamassa häissä, joissa toiminutta kaasoa saan kutsua nykyään vaimokseni. Kun ottaa huomioon, että kuvaustyö on alkanut harrastuksesta, voi miettiä harrastuksien merkitystä niin omassa kuin lapsien elämässä.
Huomaat varmaan kuinka kirjoituksesta puuttuu se minkä merkkisellä kameralla kuvaan, montako salamaa repusta löytyy tai miten uusi laajakulmaobjektiivi piirtää reunoilta? Vaikka nykypäiväinen rauta on edellytys ammattimaiseen jälkeen, se on kylmästi vain työkalu matkalla kohti suunnitelmien toteuttamista, jatkuvan oppimisen kera. Loputonta välinetaistelua oleellisempaa on se, mitä tapahtuu kameran edessä sekä takana, ja mikä näiden linkitys sekä suhde on.
Panostus kuviin on useimmiten sijoitus, jonka arvo nousee vuosien myötä. Panostus kuvaamiseen taas voi olla sijoitus, jonka tulevaa arvoa on vaikeaa edes kuvitella.
Kirjottaja on Staartin Visualist AD, joka on vastannut yrityksessä 12 vuoden ajan graafisesta suunnittelusta sekä projektien kuvatuotannoista
Visualist AD
Sensei of lights and shadows
On nähnyt enemmän häitä kuin me muut yhteensä – useimmat niistä kameransa linssin läpi. Suhtautuu intohimolla niin liikkuvaan kuin paikallaan pysyväänkin kuvaan.
Seuraava
staartoy
staart-oy
StaartOy